Keskustan pitäisi olla kuntalaisten olohuone, jossa viihtyy yksin tai ystävien kanssa.
Tapaamispaikkoja voisivat olla iltaisinkin auki olevat kahvilat, lukuisten kapakoiden sijaan. Kohtaamispaikkana voisi myös toimia erilaiset kulttuuripalvelut sekä harrastuksiin ja vapaa-aikaan liittyvät palvelut. Oleellisena osana keskustaa pitäisi olla tori ja siihen liittyvä kävelykatu, jossa voisi järjestää erilaisia tapahtumia.
Kaupallisten ja julkisten palvelujen toivottiin säilyvän ennallaan kunnan keskustassa ja erityisesti huolta kannettiin terveyspalvelujen saatavuudesta, laadusta ja saavutettavuudesta. Ideaparkin pelättiin uhkaavan keskustan kaupallisia palveluita, mutta keskustan valttikortteja nähtiin kuitenkin olevan läheisyys ja hyvä palvelu. Niiden avulla keskusta voi jopa parantaa houkuttelevuuttaan, kun ihmiset kaipaavat takaisin inhimillisempää mittakaavaa ja yksinkertaisuutta. Rakentaminen voi olla korkeampaa ja tiiviimpää, jotta keskustan palveluille riittäisi jatkossakin käyttäjiä. Toimintojen sekoittamista pidettiin tärkeänä, ettei muodostuisi pelkästään asumiselle tai kaupallisille palveluille suunniteltuja alueita.
Kirkko järvimaisemineen tulisi olla suunnittelun keskeisiä elementtejä. Maalaismainen yhteys luontoon tulisi säilyttää, jotta jäisi myös ”hengitystilaa”. Monien osallistujien unelma oli koko keskustasaaren rantoja pitkin kiertävä kävelyreitti.
Kuntakeskuksen tulisi olla helposti saavutettavissa millä tahansa kulkuvälineellä. Kunnan pinta-ala on varsin laaja ja kunnan palveluita tullaan hakemaan kilometrienkin päästä. Tämä hajanaisuus heijastuu myös julkisen liikenteen kysyntänä esimerkiksi nuorten keskuudessa. Monia viime vuosina tehtyjä liikenteen parannuksia kiiteltiin. Pyörällä ja kävellen on helppo kulkea, samoin autolla. Keskustan sanottiin toisaalta olevan vain läpiajopaikka, mikä pahimmillaan aiheuttaa liikenneturvallisuusongelmia. Toisten mielestä pysäköintipaikkoja on riittävästi, kun taas osa osallistujista oli sitä mieltä, että pysäköintipaikkoja on liian vähän.
Monista paikoista, myös julkisen palvelun paikoista, puuttuu hissejä tai luiskia sekä liikuntaesteisille soveltuvia autopaikkoja. Myös kadulla liikkuminen on usein liikuntaesteiselle hankalaa. Lempäälä koettiin varsin turvallisen kuntana, mutta tietyt kohteet (esimerkiksi Myllyranta ja Postin seutu) kaipaisivat lisähuomiota. |